Minäkin lankadominanssista.

Luin männä aikoina yhtä uusista lempiblogituttavuuksistani, Pilvisenä päivänää. Suosittelen tutustumaan, mikäli ette vielä ole siellä käyneet! Ihania neuleita, reipas asenne ja uusia juttuja! Tämäkin lankadominanssihomma on mennyt minulta tyystin ohi, mutta PP valaisi. 🙂 Surffasin aiheesta lisää ja myös Ullassa tämä tiedettiin. Kannattaa vilkaista, mikäli aihe innostaa!

Olen tehnyt kirjoneuleita todella vähän ja ne ovat aiheuttaneet hieman kauhua. Vaan ei enää, kun voitin pelkoni Z-hatuin ja opiskelin lankadominanssista! Oli heti pakko päästä itsekin näkemään.

4ca26-lankadominanssi-001Vasemmalla vanha pipo ja oikealla uusi.

Vasen hattu on vanha tuttumme, Ziltoid* ja oikea uusi serkkunsa ZTO, jonka neuloin viime kuussa Devinille itselleen. Enää puuttuu saatekirje ja vilsa pääsee matkaamaan Kanadaan! 🙂

Pinta on selvästi erinäköistä uudessa hatussa. Kiinnitin neuloessa erityistä huomiota keltaisen langan kuljettamiseen ”alapuolella”, koska dominanssiteorian mukaan alapuolitse neulottu lanka korostuu kuviossa. Tässä tapauksessa taidan kuitenkin pitää vasemmanpuoleisen hatun kuviosta enemmän, sillä se on tasaisempi. Nyt on ihan kauhea ongelma, kun en muka kehtaisi lähettää lärää Devinille. Jos se onkin että ”lankadominanssi väärinpäin.”

*Löysin kadonneen Ziltoid-pipan koulusta ruokalan naulakon alta. Sitä onnea, kun sen siellä näin! Otin juoksuaskelia!

96e6d-dsc_3040

Tämä pipo sanoo heipat ja lähtee matkalle merten yli! 🙂

Malli Zportz [rav]. Joustin neulottu Teeteen Primaverasta ja kuviossa jälleen Drops Delightin sävy 12. Silmukoita on 110, sillä oma 100:lla neulottuni on vähän nafti Rokkitähtinörtin päähän. Toivotttavasti Devinille passaa!

Ziltoid! The omniscient!

”Greetings humans, I am Ziltoid…the omniscient.
I have come from far across the omniverse.
You shall fetch me your universes ultimate cup of coffee —
BLACK!
You have five Earth minutes.
Make it perfect!”
  95079-1-1-dsc_2845 100 s.
3.5 mm pyörö
Lanka: Drops Delight (12) väreittäin pätkittynä + joku musta aloitusreunassa

Parin vuoden takaiset kahvitärskyt päättyivät levykauppaan ja minulta kysyttiin, onko Devin Townsendin Ziltoid-albumi tuttu. Ei ollut. Päätin viimeinkin selvittää asian, sillä olin kehuja Townsendin Devinistä kuullut ennenkin.

Etsin käsiini kaikki albumit päästyäni kotiin. En oikein tiennyt, mistä aloittaa, kunnes muistin levykaupan. Aloin neulomaan Jälkeläiselle villapaitaa [rav] ja laitoin levyn kuulumaan. Nauroin ääneen, kutimet pysähtyivät aika ajoin. Olin sisältä hyytelöä neljänteen kappaleeseen mennessä.
Rakkaus syttyi välittömästi syvänä. Samalla tavalla on taju lähtenyt kankaalle välittömästi vuonna 2006, kun kävin ensimmäistä kertaa Katatonian keikalla Lutakossa tuntematta bändiä entuudestaan. Puoleen tuntiin en oikein saanut sanaa suustani, kun piti sulatella. Vaan takaisin itse aiheeseen.
177f5-1-1-dsc_2881
Tärkeä levy.
Kului muutama viikko ja erään kerran tuli vaan mieleen albumin grafiikasta Zportz-hattu. [rav-linkki]. Kuvan taustana on liukuväri pinkistä siniseen ja Ziltoid-tekstissä keltaisesta punaiseen. Riensin pikana Poppeliin etsimään sopivia sävyjä. Ja mikä tuuri kävikään: Drops Delightin sävystä 12 löytyy sekä taustan että tekstin sävyt, joten piti vain erotella kerä muutamaksi palloksi! Siitä sitten vaan tekemään ihan ohjeen mukaan vähän värien kulkua tarkkaillen.

Kuvio oli helppo neuloa enkä innostuksissani olisi millään malttanut lopettaa. Ravelry vahvistaa muistikuvani, jonka mukaan hatun tekeminen meni seuraavan vuorokauden puolelle, kun tekelettä ei voinut laskea käsistä yön ajaksi.

7d072-ziltoid_vaiheessa_medium2Pari vuotta vanha kuva tekovaiheesta. 🙂 Lankajuoksut jäivät tässä hatussa pitkäksi (ensimmäinen kirjoneule sitten lapsuuden, seli seli). Onneksi eivät haittaa käytössä!

Niistä ensikahveista on tänään tasan kaksi vuotta ja sitä juhlistamme Rokkitähtinörtin kanssa juomalla kahvia tilaisuuden muistoksi. 🙂
”Hey slacker! We got people lined up out the door over here, c’mon! We got two veggie white mocchas, a Grande cappuccino and a tall latte! Let’s go! Move it!”
PS. Ainoa vika hatussa on kyky kadota. Rokkitähtinörtti hävitti omansa kahden viikon sisään ja minä parin vuoden jälkeen – näiden kuvien ottoa seuraavana päivänä koulussa.