SY-haaste: Pipo.

b2058-sy_002

Hattulaatikon kakkosvaihtoehdot paremman puutteeseen pääsivät uudelleen puikoille eheytettäväksi, kun Pipon ytimestä ja Silmukan saalistus haastoivat tammikuun Pipo-aiheelliseksi. Nämä kaksi pipoa ovat jääneet lyhyytensä vuoksi vähälle käytölle, joten nappasin ne haasteen innoittamana uudelleen käsittelyyn. Modaukset valmistuivat heti tammikuun ensimmäisinä päivinä, mutta haastetta toi yhden kuvan koneelle siirtämisen muistaminen, kun on ollut näitä asioita monta puuhattavana. Tästä lähin laitan kyllä ihan kaikki blogiasiatkin kalenteriin muiden tehtävien jatkoksi. Anteeksi siis taas haasteesta myöhästyminen. Mutta hei, ne pipot.

Ihan ensin vuonna 2011 oli näin:

32fb2-kollari

Harmaa: Kardiolaulajan pipo oli ensin hyvä, mutta teki nopeasti lyhenemis-, levenemis- ja huopumistempun. Plääh.

Valkea: : Blogisti Amsterdamissa 2011 syöttämässä sorsia. Hattu neuloutui HKI-AMS–lennolla vieressä istuvan hollantilaisrouvan iloksi. Vailla yhteistä kieltä sain yläpeukun hollanniksi sovitellessani valmista vilsaa. Hyvä neulehetki siis. Piposta tuli vain makuuni liian lyhyt, vaikka harmillisesti kuva ei tätä kerro.

Ja tällainen oli alkutilanne tammikuussa:

d35a8-ennen

Miehen harmaasta alpakkapipasta on kolmessa vuodessa tullut jo melkein kipa. Valkoinen oli makuuni vähän lyhyt ja yritin lopulta saada siihen elämää tupsulla. ..Ääh. Lisää mittaa molempiin ja tupsu ainakin tässä vaiheessa pois.

Ensimmäinen entrattava hattu oli siis kolme vuotta sitten neulottu harmaa alpakkapipo, joka lyhenemistaian tehtyään jäi hattulaatikkoon pitkäksi aikaa. Kardiolaulajakin jo kainosti tiedusteli, voisiko pipon saada jollain tavalla peittämään taas korvat. Lankaa oli vielä jäljellä, joten alareunalle oli helppo tehdä jatke yläosan huovuttua purkamattomuuskuntoon.
68f5c-pc3a4c3a4ttely
Pääsin kätevästi kokeilemaan samalla Jeny’s surprisingly stretchy bind-offia. Joustavahan se, ja kätsy. En vain oikein ollut varma tuosta oikealle näkyviin tulevasta ”ketjusta” tässä pipossa. Yleensä käytän erityistä joustoa vaativiin kohtiin ”neulo 2, neulo ne yhteen” -päättelyä, jolla tulee vähän samanoloinen, mutta jotenkin simppelimpi reuna. Purkaahan tuo sitten piti. Päädyin lopulta päättelemään ihan löyhänä ylivetopäättelynä. Lisäsin samalla vielä reilusti pituutta, että reunan saa taitettua kaksinkerroin.

0020f-valkea_pipo_modOma pipo ei ollut huopunut, joten sitä oli helppo jatkaa yläreunastaan. Ny se on hyvä ja ollut päässäkin melkein joka päivä. Kiitos siis haasteesta!

2x hattu.

Sain viikolla kutsun sukukaksospoikain ristiäisiin ja nopea lahja oli luotava. Ensin sytytti ajatus tehdä eriparisukat Silmukan saalistajan inspiroimana (näihin puolestaan sytyke oli ilmeisesti tullut RuttuNutusta.) Ajatuksena oli, että eriparisukat olisivat kahden vauvan kanssa supernäppärä ratkaisu, kun mikä tahansa käteensattuvista sukista olisi ns. oikeaa paria, oli kumpaa tahansa. Enkä halunnut tehdä kaksosille kuitenkaan ihan samanlaisia vaatteita. Kolmannen aloitusyrityksen kohdalla totesin kuitenkin, ettei minulla ole enää paljoakaan käsitystä vauvojen jalkakoosta ja että olisi mennyt niin pahaksi arposmisähräämiseksi, että päädyin muihin töihin.

Tuumasin, että pipot onnistuvat yleensä hyvällä prosentilla ja ajanpuutteessakin ovat käteviä, kun niitä ei tarvitse tehdä kahta per henkilö. Jemmasta löytyikin reippaita värejä ja sopivia jämejä. Oli taas parasta sommitella sävyjä ja mukava katsella vähän raikkaampia väriyhdistelmiä neuloessa. (Lisää!)

Halusin hatuista samanmalliset, mutta kuitenkin erilaiset. Neuloin ensin turkoosi-oranssin ja mietin, että olisin vain vaihtanut värien paikkaa toisessa, mutta hatuista olisi ehkä tullut vähän liian samanlaiset. Päädyin siis tekemään toiseen oranssin alareunan ja kapeammat raidat harmaalla turkoosin sijaan, jolloin kaksoshattuisuus ei ole aivan niin ilmiselvää.

Täytyy tehdä Jälkeläisellekin tällainen vilsa luistelukypärän alla pidettäväksi, kun on nyt tullut lisättyä varmaan kaikkiin hattuihinsa tupsu. Näitä on aina hauska tehdä tehdä ja malli on todettu supertoimivaksi käytössä!

b68dc-kaksoispipot

Ohje: Norwegian Sweet Baby Cap, oma sovellus 60 silmukalla ja varmaan muutenkin. Joskus tein näitä lapselle ja malli jäi suurinpiirtein mieleen. Kavennukset olen ainakin tehnyt eri tavalla kuin ohjeessa: minulla on ”nosta 2o, 1o, vedä nostetut silmukat neulotun yli.”

Langat: turkoosi-oranssi-valkoinen: 2x Gjestal Maija, 2x Ddargasin veriseitikillä värjäämä Novita Wool ja 3x SandnesGarn Lanett
Oranssi-harmaa-valkoinen: 2x sama veriseitikillä värjätty Wool, 3x Garnstudio DROPS Alpaca, 3x sama valkoinen Lanett.
Puikot: Ainaoikein-osuudessa 4,5 mm, sileässä 5 mm.


Muuta: Lankojen edessä merkintä 2x tarkoittaa siis sitä, että lanka on ollut kaksinkertaisena ja 3x vastaavasti triplana.

e36c1-pakettiPaketointi näppäimistön pakkauslaatikkoon, jonka olin laittanut jemmaan ihan jotain tällaista tarkoitusta varten. Iisipiisiä!

Eliinalle kaverit.

Eliina-huivi sai viimeinkin arvoisensa kumppanit, kun syntyi Rikke-Noro -fuusiohattu ja lahjapaperin poisto paljasti Rokkitähtinörtin mummon vuosikymmenien ajan hioutuneet neulomistaidot kirjolapasten muodossa. ❤ Kiitos! Fiilistelen lapasia joka kerta ne nähdessäni.

Kuvat otti kierrätyskeskusmatkalle lähtiessä parhaimpiin naisiin kuuluva Anopike, jolle kyllä pitäisi keksiä mukavampi bloginimi. Rakkaita terveisiä siihenkin suuntaan! Reissun saaliista onkin vielä muuten kerrottavaa myöhemmin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAEn ollut yhtään varma, tykkäänkö Norosta ollenkaan. Käsinkehrättyys – aah! Värit – aah! Mutta näytti kyllä vähän pölynimurista vedetyltä, kuten Kaliumdikromaatissa osuvasti Novitan Silmu-langasta todettiin. Päätin kuitenkin, että tykkään tästä hatusta.

edit: siis ko. blogin kirjoittaja totesi naamakkain, ei blogissaan! Toimitus pahoittelee kömmähdystä.

Lanka: Noro jokin
Puikot: 4.5 mm ja 5 mm
Silmukoita 68.
Neuloin jälleen ainaoikein niin, että kerroksen jälkeen käänsin työn. Yhdestä päästä kerää on neulottu aina kaksi kerrosta, jottei piposta tule aivan liukuvärinen vaan hieman sotkuraitaisampi.

Superhelppo.

Selailimme viikolla Jälkeläisen kanssa blogeja ja hän ihastui sekunnissa palavasti Muita ihania -blogin Superhelppoon Syyspipoon. Minä myös. Koska oli nukkuajat käsillä, piti malttaa seuraavaan päivään.

Materiaaliksi valikoituivat Kaliumdikromaatissa värjätyt sävyt. Vaaleanpunainen on ymmärtääkseni kokenilliä. Vihreä onkin esiintynyt ko. blogissa tässä postauksessa ja se on maitohorsmalla lupiinilla värjätty. Muistan aina, että maitohorsmalla! Samoin kuin en ikinä opi muistamaan, että Jyväskylässä on Heikinsilta eikä Antin. Hmh! Aivan suotta on muuten noin itseruoskiva sävy tuossa postauksessa – noista unohtuneistahan saa vielä vaikka mitä kevään tullen!  🙂

8fec3-superhelppo_syyspipo

99ad8-superhelppo_syyspipo2

c8442-superhelppo_syyspipo3Mä huomaan, että sillä on nyt jotain fiilunkia!

bf356-superhelppo_syyspipo4

Malli: Muita ihania -blogin Superhelppo syyspipo
Lanka: Lidlin Alina (värjätty lupiinilla) sekä Novita 7 Veljestä tuplana (kokenilli), tupsu tuntematonta villaa.
Puikot: 5 mm
Silmukoita: 54
Muuta: aloitus italialainen

Tupsun tein niin, että pyöritin ensin kolmen sormen ympäri lankaa reilusti, hirtin sen keskeltä tiukalle ja saksin lenkit auki. Sitten vaan pipoon kiinni.

Rikkejä.

Viime päivinä olen neulonut hyvin simppeleitä asioita, joihin ei tarvitse niin keskittyä. Mm. Rikkejä! Havaitsin mallin olevan täydellinen niin ”yksi kerä sitä, toinen tätä” -varastoni hyödyntämiseen kuin keränloppujenkin käyttämiseen.

a3d66-img_0048
Musteensinisen SandnesGarn Kitten Mohairin + Hjertegarn Alpaca Silk -kerien jämät. Molemmat loppuivat juuri samaan aikaan eli pääsin kätevästi kummastakin! Jostain syystä tällaiset ovat hienoja neulehetkiä, kun lanka riittää just eikä melkein. No, pari lisäkerrosta ei olisi haitannut, mutta siitä huolimatta varsin kelpo sattuma. 🙂
43c98-img_0043
Lanka: Garnstudio DROPS Nepal 7139 harmaanvihreä
Menekki 76g
Puikot 5 mm ja 6 mm
68 silmukkaa

Viime päivinä olen neulonut hyvin simppeleitä asioita, joihin ei tarvitse niin keskittyä. Mm. Rikkejä! Havaitsin mallin olevan täydellinen niin ”yksi kerä sitä, toinen tätä” -varastoni hyödyntämiseen kuin keränloppujenkin käyttämiseen.

a3d66-img_0048
Musteensinisen SandnesGarn Kitten Mohairin + Hjertegarn Alpaca Silk -kerien jämät. Molemmat loppuivat juuri samaan aikaan eli pääsin kätevästi kummastakin! Jostain syystä tällaiset ovat hienoja neulehetkiä, kun lanka riittää just eikä melkein. No, pari lisäkerrosta ei olisi haitannut, mutta siitä huolimatta varsin kelpo sattuma. 🙂
43c98-img_0043
Lanka: Garnstudio DROPS Nepal 7139 harmaanvihreä
Menekki 76g
Puikot 5 mm ja 6 mm
68 silmukkaa

Viime päivinä olen neulonut hyvin simppeleitä asioita, joihin ei tarvitse niin keskittyä. Mm. Rikkejä! Havaitsin mallin olevan täydellinen niin ”yksi kerä sitä, toinen tätä” -varastoni hyödyntämiseen kuin keränloppujenkin käyttämiseen.

a3d66-img_0048
Musteensinisen SandnesGarn Kitten Mohairin + Hjertegarn Alpaca Silk -kerien jämät. Molemmat loppuivat juuri samaan aikaan eli pääsin kätevästi kummastakin! Jostain syystä tällaiset ovat hienoja neulehetkiä, kun lanka riittää just eikä melkein. No, pari lisäkerrosta ei olisi haitannut, mutta siitä huolimatta varsin kelpo sattuma. 🙂
43c98-img_0043
Lanka: Garnstudio DROPS Nepal 7139 harmaanvihreä
Menekki 76g
Puikot 5 mm ja 6 mm
68 silmukkaa
En millään jaksanut neuloa joka toista kerrosta nurjana, joten vaihdoin aina suuntaa kerroksenvaihtumiskohdassa kuin tekisin lyhennettyjä kerroksia ikään. Saapuessani kerroksen loppuun neuloin aina vielä yhden silmukan ja sitten vasta käännyin.

Innostuu nypyistä ja mohairista – Tiina-hattu.

Pipo tuntuu minusta aina hyvältä. Harmi vaan, ettei sisäkäyttöön soveliaita vilsoja ole tarpeeksi. Tartuin pulmaan ja klikkasin Ravelryyn. Useamman kuukauden jonossa päjötellyt Tiina-hattu [rav] kutsui voimakkasti.

9dfee-dsc_3337Mohairmäykyt.

Ongelmaksi meinasi muodostua yllättävästi ohjeen hankkiminen. Ravelryssä on linkki Hobipunkt.ee-sivostoon, mutta sieltä ei ohjetta enää löytynyt. Kysyin mallin kommenttitabissa, olenko ymmärtänyt kaiken ihan oikein. (Itse asiassa hahmottelin tässä vaiheessa oman versioni mallista taulukkolaskentaohjelmalla.) Suunnittelija Inga* ehti kuitenkin ottamaan yhteyttä juuri oikeaan aikaan joustimen jälkeen ja tarjoutui lähettämään ohjeen suoraan sähköpostiini. Wipi! Sattuipa omassa resorissani olemaan jopa saman verran silmiäkin kuin ohjeessa.

3fda4-dsc_3308

Viihdyn parhaiten istuvissa pipoissa, jotka ovat hieman ylipitkiä. Mallissa oli kolmisenkymmentä silmukkaa liikaa makuuni, joten en tehnyt alustavaa lisäyskerrosta vaan siirryin suoraan itse kuvioon lisäten edellisellä kerroksella vain neljä silmukkaa tasavälein. Kahden kerroksen mallikerta on todella helppo muistaa eli työtä oli näin ollen helppo kuljettaa mukana. Havaittavissa on suoranaista innostumista mohairin ja nyppyjen yhdistämisestä! Vaatteissa suosin yksinkertaisuutta, mutta asusteissa saa olla vähän koreutta.

cf97a-dsc_3314

Tämä Novitan vanhan koostumuksen Rose Mohair on lankana ”ihan ok.” Se luistaa kivasti ainakin bambupuikoilla ja jälki on tasaista. Purkaminen on aika tappista puuhaa kyllä, mutta niin se taitaa olla kaikkien mohairien kanssa aina. Rose Mohairista kolme vuotta sitten neulottu, paljon käytetty Onerva-huivini on kestänyt hyvin, mutta lanka tuntuu makuuni hieman liian akryyliseltä. No, onhan sitä langassa kuitenkin se 65% eli kyllähän tuon ostaessa jo tiesi. 🙂 Olen vähän yllättynyt siitä, ettei RM kutita minua yhtään.

Novita on näemmä tänä syksynä muuttanut langan koostumusta niin, että nykyään siinä on 70% akryyliä ja 30% villaa ja nimi on katkennut pelkäksi Roseksi. Mutta missä on mohair? Onko se tuo villa? Kaupassa uusi lanka tuntui kivemmalta käteen, mutta korkeampi akryylipitoisuus arveluttaa. Ehkä hankin jatkossa suosiolla SandnesGarnin Kitten Mohairia. Koostumus (30% mohair, 20% villa ja 50% courtelle = akryyli) sekä hyppys- ja neuletuntuma ovat siinä kuitenkin paremmin kohdillaan. 🙂 Harmi sinänsä, sillä mieluummin ostaisin kotimaisen merkin tuotteita, silloin kun.

*Käykää ihmeessä katsomassa Ingan blogi. Varoitus epäesteetikoille: sisältää kauniita neuleita, värejä ja kuvioita! Perinteet ja käsintekemisen ilo ja taito sekä jonkinlainen teeskentelemättömyys tuntuu minusta jo kuvienkin välityksellä käsin kosketeltavalta, kuten virolaisten töissä minusta yleensäkin. 🙂

802e5-jenikaLangan mukana tuli kaunis korttikin – kiitos!

PS. Sain viimeinkin noudettua postista Lankakaaoksen Hannan lähettämän Novitan Jenikan, joka on vastaus viime kuussa anomaani lanka-apuun. Näin ollen pääsen pian aloittamaan ystävän pipon uudelleenneulomisen.

Äskettäin tarjosin täällä akryylisiä puikkoja ja Hanna ehti ilmoittautumaan uudeksi omistajaksi. Tuhannet kiitokset vaihtareista! Vaihtokaupat ovat minusta kyllä ihan parhaita, kun molemmat luopuvat turhasta ja saavat aiheellista tilalle. Enemmän pitäisi olla näitä minusta. Arvostan kovasti sitä, ettei aina tarvitse laittaa rahaa välikappaleeksi.

Olen myös erityisiloinen symbioosistani ystäväni Kaliumdikromaatin Ddargasin kanssa – autollisena voin autella kyytien kanssa ja ne vaihtuvat usein kätevästi mehuihin, hilloihin ja kuivattuihin sieniin ja vihanneksiin. Epätavallista ei ole myöskään antaa rouvalle lankaa ja saada kasvivärjättyä takaisin. Kuinka siistiä!

Minäkin lankadominanssista.

Luin männä aikoina yhtä uusista lempiblogituttavuuksistani, Pilvisenä päivänää. Suosittelen tutustumaan, mikäli ette vielä ole siellä käyneet! Ihania neuleita, reipas asenne ja uusia juttuja! Tämäkin lankadominanssihomma on mennyt minulta tyystin ohi, mutta PP valaisi. 🙂 Surffasin aiheesta lisää ja myös Ullassa tämä tiedettiin. Kannattaa vilkaista, mikäli aihe innostaa!

Olen tehnyt kirjoneuleita todella vähän ja ne ovat aiheuttaneet hieman kauhua. Vaan ei enää, kun voitin pelkoni Z-hatuin ja opiskelin lankadominanssista! Oli heti pakko päästä itsekin näkemään.

4ca26-lankadominanssi-001Vasemmalla vanha pipo ja oikealla uusi.

Vasen hattu on vanha tuttumme, Ziltoid* ja oikea uusi serkkunsa ZTO, jonka neuloin viime kuussa Devinille itselleen. Enää puuttuu saatekirje ja vilsa pääsee matkaamaan Kanadaan! 🙂

Pinta on selvästi erinäköistä uudessa hatussa. Kiinnitin neuloessa erityistä huomiota keltaisen langan kuljettamiseen ”alapuolella”, koska dominanssiteorian mukaan alapuolitse neulottu lanka korostuu kuviossa. Tässä tapauksessa taidan kuitenkin pitää vasemmanpuoleisen hatun kuviosta enemmän, sillä se on tasaisempi. Nyt on ihan kauhea ongelma, kun en muka kehtaisi lähettää lärää Devinille. Jos se onkin että ”lankadominanssi väärinpäin.”

*Löysin kadonneen Ziltoid-pipan koulusta ruokalan naulakon alta. Sitä onnea, kun sen siellä näin! Otin juoksuaskelia!

96e6d-dsc_3040

Tämä pipo sanoo heipat ja lähtee matkalle merten yli! 🙂

Malli Zportz [rav]. Joustin neulottu Teeteen Primaverasta ja kuviossa jälleen Drops Delightin sävy 12. Silmukoita on 110, sillä oma 100:lla neulottuni on vähän nafti Rokkitähtinörtin päähän. Toivotttavasti Devinille passaa!