Örkkejä!

Kääk, mikä blogihiljaisuus! Työllistyin kuin varkain alkukesästä todella täysipäiväisesti ja -viikkoisesti ja hommia riitti vielä toisessakin duunissa, joten käsityö- ja bloggausrutiini karkasi tehokkaasi! Ja ihan rehellisyyden nimissä on tuntunut, että kesän aikana on vapaa-aikana eniten kiinnostanut punttisali ja pyöräily – ei sillä, että tuolla liikehdintäbloginkaan puolella mitenkään vilkasta olisi ollut, syystä että huvitti ennemmin käyttää se vähä vapaa-aika siihen liikkumiseen kuin koneella istumiseen ja seliseli.

Mutta arvatkaas – tein lauantaina klassikkomokan ja join kahvia illalla. En suinkaan kärsinyt unettomuudesta vaan suorastaan nautin siitä, sillä nukahtamista odotellessani mietin ensi kuussa olevaa muuttoa ja kangaskasaa, jota en kokonaisuudessaan aio uuteen kotiin kantaa. Olkoonkin, että matkaa on n. 50 metriä. Ja tulikin idea ja käsityöhiljaisuus katkesi! Piti tietysti yösyömenä päästä heti toimeen ja sain väsytettyä itseäni leikkuuhommissa niin, että unikin tuli lopulta nopeasti. (Suonette anteeksi kehnon keskiyön valaistuksen?)

Seuraavassa kuvasarjassa otetaan mallia hyvänmuotoisesta vaatteesta ja tehdään käytöstä poistetusta örkkipaidasta lapselle uusi mekko.

2d595-1Huomaa ensin, että paita on sopivasti n. saman mittainen ja levyinen kuin mekkokin. Saa AHAA!-elämys. Mekoksi pitää paidan muuttuman!

orkMallaa päänteiden alareunat suunnilleen kohdikkain ja piirrä paitaan liidulla olkasauman kohta. Lisää saumanvara.

Tee sama kädentielle. Toista molemmat toisellekin puolelle ja takakappaleelle.

ork4Leikkaa ylimääräinen kangas pois ja aseta olat kohdilleen. Hahmottele takapääntie uudestaan. (Purin etukappaleen pääntien huolittelun kuvan ottamisen jälkeen pois.)

ork3Miehusta on nyt leikattu ja näyttää tältä. Siirry hihoihin. (Anteeksi tärä.)

7a415-8

Hihat olivat tässä tapauksessa jo valmiiksi suunnilleen saman levyiset, joten tarkastettuani pyöriön sopivuuden kädentielle (sopi ilman muutoksia) tuli enää katkaista hiha oikean mittaiseksi. Mallaa siis mekkoa paidan päälle ja saksi hiha poikki ottaen huomioon resorisi tuoma pituus. (Mikä saumojen kiertäminen?)

ac979-9

Tee sama helmalle. Tässä tapauksessa pelkän päärmeen poistaminen riitti. Leikkaa sopivanlevyinen resori.

Helmapäärmeestä saa näppärästi pääntien huolittelun purkamalla peitetikin.

ork2

Lähikuvampi pääntien huolittelusta helmapäärmeellä Tosimummon raakareunalla. Ehdottoman käyttökelpoinen ja kiva työtapa, jota käytän varmasti uudestaankin! Kaiken kaikkiaan olen tosi tyytyväinen lopputulokseen ja siihen, että taas kiinnostaa ompelu. 🙂

Mites teillä? Mikä on nyt Se Juttu?

EDIT: MUISTUTUS! RUMASUKKAÄÄNESTYSPOSTAUS ON KIRJOITETTU JA KAIPAA ENÄÄ YHTÄ KUVAA! ..LACE? 🙂

Hameesta mekko.

Pari vuotta kauniin kankaansa vuoksi kaapissa hilloutunut hameeni koki vihdoin uudestisyntymisen, kun viikonloppuna Neitoni kanssa selasimme kangaspinkkoja ja vaippamateriaalipussia. Sitten parin vuoden en ole siihen juuri kajonnut, sillä se sisältää lähinnä PULia ja joitakin t-paidannuhjakkeita, joista ei ole kuin imuiksi ja sisävaippojen tukiosiksi. Vaan vielä mitä! Ilmeisesti muutoissa olen survonut sinne myös mukavia tasaraitakuosisia trikoopaitoja!

Löysinkin takakappaleettoman sellaisen ja saksin ensin hihat irti. JAMKin kirjastolta löytyi kirja-aarre ”JUJU – erilainen lastenvaatekirja” ja sieltä nappasin kaavan linnanneidon mekon yläosaan. Leikkasin paidan etukappaleesta molemmat yläosat ja trikookantin ja poimutettuani hihat puhveiksi (juuri sopivasti oli aikuisen hihoissa poimutusvaraa!) ompelin ne vain paikalleen. Ompelulaatikosta löytyi sopivasti kymmenisen senttiä kuminauhaa, joten puolitin pätkän ja ompelin hihan alareunaan lisäämään pussivaikutelmaa.
Hameesta leikkasin vyötärökaitaleen ja piilovetoketjun pois, ompelin poimulangan ja kiinnitin helman yläosaan. Koska pääntie ei olisi yltänyt Neidon kallon yli, jätin vasemman olkasauman ompelematta ja vain päärmäsin sen. Lisäsin siihen käytöstä poistetuista alusvaatteista saksitut olkaimet kiinnittimeksi ja pääntielle koristeeksi rusetin, jossa oli joku kolikkohilkutinkin. Valmis!
273ec-mekonainekset
Lähtötilanne eli kaava-arkki, hame, puolikas paita ja alusvaatteen jämät.
06e4d-mekko1
 Helpoin mekko vähään aikaan. Kokokin on vielä reilu, joten tällä hulmulla tehdään vielä monet pyörähdykset.

Puff!

Viime postauksessa mainittu puhvihihamekkostoukka on kuoriutunut kotelostaan! Mekko valmistui ihanan nopeasti luennolla ja parilla kotisohvasessiolla.

6d650-batik_mekkonen_1

Ohje oli oikein selkeä ja modasin sitä vieläkin iisimmäksi jättämällä aina-oikein-raidat pois. Lisäsin puhvihihat neulomalla olalla 10 silmukkaa etu- ja takareunastaan (=20 s) ja kavensin ne vastaavasti pois hihan alareunassa. Tuli aika nätit ja hillityt pussit, jes!
025c9-batik_mekkonen3
 Malli: Maxi Top/Dress by Elena Nodel (vähän modattuna)
 
Koko: 3-4 vuotta
Lanka: Novita Puro Batik (100% akryyli)
Puikot: 4.5 mm
Menekki: 160 g
Olin tuijotellut Puro Batikia tuossa sävyssä noin vuoden aina lankahyllyssä. Väri oli oikein Meidän Tyttömäinen, mutta hannasin ostopäätöstä kuitenkin aina tulevaisuuteen. Pelotti, että se olisi taas niitä pätkärääkättyjä lankoja, jotka näyttävätä hyvältä vain kerällä ja joita ei ole edes tarkoitettu neulottavaksi. Tokmanni kuitenkin sai minut kuitenkin vakuutettua – Batik oli tarjouksessa 3 € / kerä. Nappasin siis mukaan kaksi kerää ja olen aika tyytyväinen langan ja ohjeen yhteensovitukseen.
Harvoin materiaali yllättää (koulutuksen ja kokemuksen puolesta osaa jo yleensä aika hyvin tunnustella, mitä ainetta on hyppysissä), mutta tällä kertaa näin pääsi käymään! Olen koko ajan mieltänyt langan puuvillaksi/puuvillaviskoosisekoitteeksi, mutta mitä lempoa! Tämähän on täyttä muovia! Kivointa akryyliä kyllä onkin, mitä olen hyplännyt! Puuvillaa imitoiva akryyli ei ole yhtään niin kaameaa näköjään, kuin villaa apinoiva. Aika jännää. Lanka luisti KnitPro-puikoilla kivasti ja tajusin petoksen vasta pyöritellessäni vyötettä kahvitunnilla.
Taidan vielä pujotella satiininauhan rusetiksi yläosan reikäriviin, jottei mekko käytössä lörpsähtäessään vallan valahda päältä.

Ei värillä väliä. Kuha on punanen.

Krhm.

56a9b-mekkoa

 Todisteena kupillinen ompelusta syntynyttä sylttyä (ja taustalla itse asia.)

Ystäväni menee naimisiin parin viikon päästä. Enkä minä tunnista itseäni enää lainkaan. En tiedä, mitä minulle on tapahtunut. Se, mihin on ennen voinut luottaa, ei toteutunutkaan. En ole juhlia edeltävänä yönä aamun pikkutunneilla tursimassa viimeisiä saumoja juhla-asustani kasaan.

H-hetkeen on kaksi viikkoa ja mekko on melkein valmis. Missä viime tippa? Kuinka se valmistui näin nopeasti? Eikö veri olekaan vettä sakeampaa – enkö nyt sukujuhlissa kuulu joukkoon, kun muut hykertävät tarinoita täpäryydestä ja toteavat, että ”ilman viime tippaa olisi jäänyt tämäkin homma tekemättä.” En tiedä. Mutta tiedän, että enää puuttuu helmasauma ja kädenteiden kääntäminen vuorilla ja mekkoni on valmis. Ja että mekko on hyvin punainen.

Muokata piti: HAHA! Ehkä sittenkin pääsen nauttimaan viime tipasta, jos neulon mekkoon sopivan hartia-asian!

EDIT: huomasin näin n. vuoden jälkeen, että valmis mekko näkyy ovelasti vaatekaapissa toisessa postauksessa!

Hattuja, sukkia ja mekko.

Syksy on mennyt järjestellessä ajatuksia ja asioita, mutta tämä tuntuu jälleen hyvältä.

Olen neulonut vaikka mitä. Ja vaikka mitä on myös työn alla. Ihan yhtä paljon vaikka mitä on marinoitumassa. Tosin vaikka mitä niistä taidan purkaa. En mitenkään pysty saamaan itseäni kiinnostuneeksi Haruha-huivista enkä niistä Twisted Flower -sukista. Yök. En tiedä, ne vaan työntää luotaan! Paitsi että.. no niin, hyvä. Saatoin saada ajatuksen, kuinka saan ainakin siitä huivista kiinnostavan, mutta katsotaan nyt. En lupaa itselleni mitään. Sukilla on purkutuomio joka tapauksessa! Hyvinhän tämä ajatusten järjestely sujuu, tekstin luettuani onnistuin hämmentymään itsekin. Siis mitä tässä nyt oikein ollaan purkamassa vai ollaanko ja miksi ei oltaisi?

Jälleen kerran tähdennän, että Ravelrystä löytyy täydempi kokoelma aikaansaannoksia tai saamattomuuksia. Näistä vain pidin erityisesti.

6d1f5-twister1Twister (Pian Jotain)
Novita Tempo
8 mm

Ehdottomasti vanilja-Pehmis!

Oikein kiva ohje näin oikeakätisellekin! Kierteet nousevat mukavasti koholle.
Lanka on pehmeää, joskin vähän muovista. Tykkään piposta kuitenkin. Toivon, ettei lanka nukkaannu niin nopeasti, että kadun lopulta valintaani. (Toivon myös tekeväni pian valkean huivin tälle ystäväksi.)

pescovegetarian
Pescovegetarian beanie by Veera Villapuu
Sandnes Garn Alfa
5 mm

Luulin kadottaneeni ruskean Utopia-hattuni ja tilanne täytyi korjata välittömästi. Laukkasin TaitoShopiin ja humputin kaksi kerää Alfaa. Oikein kiva malli. Käytän lärää joka päivä ja aloitin eilen jo toiset lapaset tätä mallia.

7cd63-purotakki2_medium1

Little Coffee Bean Cardigan by Elizabeth Smith

Novita Puro (Jäätynyt karpalo, Iltanuotio)
4.5 mm
12 kk

Kurjuuksien kurjuus. Neule eksyi eksälässä pienentävään pesukoneesen parin viikon käytön jälkeen. Kirottua on pyykin lajittelematta jättäminen! Aion kyllä vielä tehdä uuden korvaavan. Tämä oli ensimmäinen ylhäältä alas työstettävä neuleeni ja rakastin. Ohje on oikein selkeä, mutta saa miinuspisteen liioitellusta leveydestä. Oikeasta tiheydestä huolimatta liian suuri 1,5-vuotiaalle.

792c5-purotakki1_medium1

6b06e-salt1

Saltkråkan-sukat by Elina Norros
Novita 7 Veljestä 553
3.5 mm

En voinut olla rakastumatta malliin. Palmikko on kaunis, nopea ja helppo muistaa ulkoa. Loistava välituntineule! Näitä olen halunnut käyttää lähes joka päivä.

Modasin ohjetta vain tekemällä tiimalasikantapään ja jatkamalla mallineuletta myös kärjissä.

Toim. tarp:ton huom. Kuvat otettu ihan rupusti kännykällä.

4ac74-tunikka11

Oriental Lily by Georgie Hallam
Novita Wool
Sandnes Smart

Sain taannoin ystäväni äidiltä sotkeutuneita nöttösiä vaaleanpunaista ja limeä Woolia. Ostin violettia niille kaveriksi ja tavoite olisi Synskin löytää valmis neule joulupaketista. Tällä hetkellä menossa on ensimmäinen kerros vyöosasta eli lupaavalta näytää!