Peruskuvankäsittely Darktable-ohjelmalla.

Kuten on jo varmaan aiemmin tullut ilmi, käytän Linux Ubuntua pääkäyttiksenäni. Tai no, ensimmäinen asia uuden läppärin ostettuani oli poistaa siitä Win8 eli voikohan sanoa, että pää-. Kuitenkin! Löysin viime viikolla pari hyvänoloista RAW-kuvankäsittelyohjelmaa, DigiKamin ja Adobe Lightroomia kovasti ainakin ulkoasultaan imitoivan Darktablen. Olen ottanut paljon erilaisia kuvia ja laittanut ohjelmat testiin. Aiemmin tein kuvankäsittelyni Shotwellilla JPG:nä. Shotwell lienee eniten Picasaa vastaava kikkare Linux-pohjalle, vaikka onkin vielä pelkistetympi.

Koska rakastan arvioida ohjelmien ja laitteiden käytettävyyttä, on aikani kulunut nopeasti! Tuomio: molemmat ohjelmat ovat hyviä. DigiKam oli helpompi ottaa haltuun, mutta hoksattuani Darktablen logiikan ja tutustuttuani eri säätimiin, vetää se kuitenkin itselläni ykkössovelluksen pokaalin kotiin. Omat suosikkityökalut saa kätevästi napattua yhteen ”välilehteen”, mikä tekee käyttämisestä nopeaa.

Koska tykkään tutoriaalien tekemisestä, näpsin kuvankaappaukset niistä vaiheista, jotka kuvani käyvät läpi ennen blogi-ilmestymistä. Toivottavasti näistä on edes jollekin iloa! Huomatkaa taktisesti kahden kärpäsen yht’aikainen lyöminen: lukutyynyn esittely! Kutimointia-blogistin paljastettua lukemisen ja neulomisen yhdistämisen salaisuutensa, hankin minäkin välittömästi apulaisen. Opparintekoa toiseen potenssiin, kun voi vihdoin samalla neuloa!

Vasemman reunan palkissa näkyvät kuvalle tehdyt toimenpiteet sekä yleiset infot. Varsinainen ohjaaminen tapahtuu oikealta puolelta. Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla. Nyt vasta huomasin, että jäi tuo More modules -valikko auki. Sieltä saa siis valittua säätimet ohjelmaan.

Kuvaan Adobe RGB:nä, koska sen väriavaruus on laajempi. Käsittelen ja outputtaan (ulostan paremman suomensanan puutteessa..?) kuvat sRGB-formaatissa, jotta sävyt toistuisivat mahdollisimman samanlaisina kuin blogissakin.

1_orkkis

Alkuperäinen kuva. Ei kovin hääviltä näytä suoraan kamerasta. Mutta tehdään sille pari taikaa.

2_dt_omat

Darktable tekee itse kaksi säätöä: lisää terävyyttä ja säätää ”base curven.” (=Tekee jonkinlaisen pienen perusvirityksen väreille ja kontrastille.)

3_denoise

Tämä. TÄMÄ ON UPEINTA TÄSSÄ OHJELMASSA! ❤ Mikäli joku ihana käyttäjä on tehnyt kohina-profiilin kamerastaan ja lähettänyt sen Darktablen kehittäjille, saa kohinan poistettua maagisen hienosti yhdellä klikkauksella ilman, että kuva menee suhnuiseksi, kuten kaikilla muilla ohjelmilla yrittäessäni! Yllätyn joka kerta. Postauksen lopussa on havainnollistavampi kuvapari aiheesta. Profiilin voi tehdä myös itse, mikäli käyttämääsi kameraa ei ole vielä listattu. Ohjeet täällä.

4_crop

Seuraavaksi rajaan kuvan.

5_valotus

Ja vasta nyt on vuorossa valotuksen korjaus. Kokeilen ensin Exposure-työkalun auto-täppää. Yleensä se tekee hyvää jälkeä. Niin myös tässä tapauksessa.

6_b_curveTone curve -työkalu on myös kiva. L määrittää valoisuutta, a punaista ja vihreää, b sinistä ja keltaista. Neuleen petroolinsävy toistui liian sinisenä, joten nostin käppyrän sinistä kohtaa ylemmäs, ts. vähensin sinisen korostusta.

7_curveBonus: esimerkin vuoksi valaisin kuvaa vielä vähän lisää L-kurvilla.

Valmista!Valmista!

 

kohiseekoOtin tämän kuvan ISO2000-asetuksella, että saisin oikein paljon kohinaa. Kivasti hälveni!

Darktable ei ole ainakaan toistaiseksi saatavilla Windows-käyttäjille, mutta Os X -käyttäjät pääsevät tästä ilosta nauttimaan. Lista tuetuista käyttiksistä löytyy Darktablen sivuilta.

Millainen kuvankäsittelyrutiini sinulla on? Käsitteletkö kuviasi ylipäätään? Kerro paras kuvankäsittelyniksi tai -vitsi!

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Peruskuvankäsittely Darktable-ohjelmalla.

  1. Tämähän oli mahtava! Kiitos! Enää pitäisi olla kamera (niin, ostaisin sen sun kameran pois kuleksimasta, mutta tunnen olevani varaton ja niin pois päin.)

    Lisäksi: miten äärimmäisen hieno ja tyylikäs kuvauskohde!

    Tykkää

    • Hyvä, jos tästä sai jotain irti! 🙂

      Voi lukutyynynen, ma susta tykkään! Myös Supertyttö antaa peukun, kun voi asetella lättykone-Pikkukakkoset oikeaan katselukulmaan. 🙂

      Tykkää

Kerro, niin mekin tiedetään!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s