Rumasukkavaihtoa?

En tiedä, onko se tämä muutaman päivän kestänyt flunssa vai mikä, mutta tuli aamulla mieleen, että tekisin vaikeimmista langoistani sukat. Ja yrittäisin tehdä niistä oikein kamalat. Ajatus jalostui vielä niin, että vaihtaisin ne jonkun kanssa. Olisiko hirveintä ikinä? Haluaisiko joku tehdä minulle rumat sukat ja saada sellaiset vastineeksi? Tai vaikka osoittaa jonkun toisen, jolle vahinko kierrätettäisiin? Sellainen käväisi nyt mielessä, että jos monempi haluaisi osallistua, voitaisiin vaikka äänestää hirvein pari ja arpoa osallistujien kesken joku juttu tai palkita voittaja.

Plussat:
– pääsee eroon pahimmista langoistaan.
– toisen tekemät rumat sukat on kuitenkin aina hienommat kuin itselle tehdyt, aina. Tai toinen keksii jotain ihan eri tavalla rumaa ja voi oppia siitä.
– rumissa villasukissa on aina jotain oudon herttaista, eikö teistäkin?
– rumillekin sukille löytyy lopulta aina käyttönsä.

Miinukset:
– jos ei osaa tehdä kuin hienoja, voi olla paha! Mutta siinä onkin sitten tilaisuus oppia uusi taito. Ties vaikka olisi joskus hyödyllistä osata tehdä ruma asia.

Nyt en ihmettele, jos on hiljaisuus vastassa. Mutta aion tehdä rumikset ainakin itselleni!

Muokkaus: Koska ilmoittautuneita tuli heti jo kolme, tarvittaneen vaihtoon emo, joka voin olla minä. 🙂 Tehtäisiinkö vaikka niin, että Rumasukkavaihto 2013 -keikaukseen voi osallistua viikon ajan eli viimeinen ilmoittautumispäivä olisi tiistai 12.2. Ilmoittautua voi kommentoimalla tähän postaukseen, niin näemme kaikki, kuinka paljon jengiä on kasassa. Arvon parit keskiviikkona 13.2 ja ilmoitan niistä niin ikään kommenteissa ja uudessa postauksessa, mikäli se kaikille osallistujille sopii. Sukkavaihto voisi tapahtua tämän ja ensi kuun aikana eli pakettien tulisi olla perillä 1.4 mennessä. 🙂 Onko paha? Voidaan vielä sumplia yhdessä!

Advertisements

27 kommenttia artikkeliin ”Rumasukkavaihtoa?

  1. Erinomaista! Ei ole tiukka aikataulu mielessä. 🙂 Hmm, pitäisiköhän tuohon postaukseen päivittää joku ilmoittautumisaika ja ehkä deadlinekin, kun meitä on jo neljä osallistumassa. 🙂

    Tykkää

  2. Tattis 🙂 Ehkei kannata ottaa itselleen vielä yhtä huolehdittavaa asiaa, kun on kokokirjailtu kalenteri. 🙂 Katsotaan, mitä tästä tempauksesta tulee. Ehkä tällaisen voisi järjestää ensi vuonna uudestaan. Ei pääsisi rumat sukat loppumaan. 😀

    Tykkää

  3. Haa, mä olen ehdottomasti myös mukana! Mulla on niin ultimaattisen järkyttävää kasarilankaa jemmassa (en tiedä missä mielenhäiriössä kahmaisin sen mukaani kierrätyskeskuksesta…), että niistä voi tulla jo kaikessa kaameudessaan ihan hianot sukat. Tai ainakin joku saa hyvät naurut 😀 Jee, kiva idea!

    Tykkää

  4. He-hee! Mahtava idea!!! Aikataulu on kyll minulle mahdoton, mutta seuraan mielenkiinnolla saavutuksianne rumasukkasaralla. :-)Noista listan viimeisestä plussasta sanoisin kyllä sen verran, että olen saanut armaalta äidiltäni kerran lahjaksi niin ylittämättömän rumat sukat, että en kestänyt katsella niitä edes koirien repimäleluna. Heitin roskiin – tiedostaen, että joku tulevaisuuden arkeologi saattaa saada kouristuskohtauksen bongatessaan ne kaatopaikkakaivauksissaan…

    Tykkää

  5. Harakka: Tervetuloa hyönteiseksi kattoon. 🙂 Tuotoksia odotan minäkin!Lace: Hyvin ämpyilty ja hienosti liitytty! Tervetuloa vaan! Kävin muuten vastavierailulla ja ah nam, ohrajuomain ystävänä jäin oitis lukijaksi!Anonyymi: Tervetuloa mukaan seuraan rumasukkaiseen, vaikket pääsekään osallistumaan. 🙂 Hirnahdin ääneen kuvauksellesi spontaanisti ääneen: ”…niin ylittämättömän rumat sukat, että en kestänyt katsella niitä edes koirien repimäleluna.” :DDD! Tämä asettaa rumuusriman aivan uudelle tasolle!

    Tykkää

  6. Paluuviite: KERRO KERRO LUKIJA, KELL’ ON SUKAT RUMIMMAT! |

  7. Paluuviite: KERRO KERRO LUKIJA, KELL’ ON SUKAT RUMIMMAT! |

  8. Paluuviite: BLOGIGALLUP-HAASTE. |

  9. Paluuviite: RUMASUKKAVAIHDON PARIEN ARVONTA ON SUORITETTU! | Neuloo ja purkautuu

  10. Paluuviite: RUMASUKKAVAIHDON PARIEN ARVONTA ON SUORITETTU! | Neuloo ja purkautuu

Kerro, niin mekin tiedetään!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s